h

We are proud to introduce Mintus, a simply ideal vessel for showing all your creative endeavors.

Instagram

”Ettei kukaan jäisi yksin…”

Tänään, 16.4.2019 alkaa uusi aika, #OK-aika.  

Otetaan Koppi-hanke starttaa.  

Me ollaan vanhemmuuden puolella, on se vanhemmuus sitten biologista, tai jotain ihan muuta.  

Yhtä tärkeitä ovat, joka tapauksessa.  

Me ollaan avun hakemisen ja avun antamisen lähettiläitä, oppimassa itsekin.  

Polkuja tulee ja menee, vanhoja pitää jättää taakse, uudet ottaa vastaan, poiketa jossakin välillä.  

Koska, elämässä tulee eteen kaikenlaisia asioita. Sellaisiakin, joita ei toivoisi tulevan.  
Joille ei löydy sanoja, tai joista voisi vaan puhua, puhua, puhua…lakkaamatta.  

Joku tärkeä pettää luottamuksen. Tai joku tärkeä ei olekaan yhtäkkiä siinä.  

Saa potkut. Ei tule kahta viivaa. Ei saa opiskelupaikkaa. Unohtuu unelmiinsa. Yksin. 

Tulee haparoitua itse oikein kunnolla. Joutuu kohtaamaan pelkonsa, katsomaan sitä  
silmästä silmään.  

Jää vaille seuraa. Väsyttää. Tuntuu yksinäiseltä.  

Ne odotetut onnen tunteet eivät nousekaan.  

Tai omat tunteet pursuaakin yli, sattuu ja ahdistaa, ei tiedä mitä tehdä.  

On vaikeassa risteyksessä. Tuntuu, että kukaan ei ymmärrä, tai että kukaan ei ainakaan ajattele samoin.  

Nolottaa, pelottaa, hirvittää. Itkettää. Tai ei tunnu miltään. Pitäisikö tuntua? No, ainakin väsyttää.  

On suuri tarve kertoa jollekulle tärkeästä asiasta, tai kysyä, pohtia, pompotella ajatuksia.  

Nauraa, nähdä ilo yhtäkkiä siinä arjen keskellä. Löytää joku vertainen. Ehkä hetkeksi, ehkä elämäntaipaleen ajaksi.  

Joku, joka ymmärtää, on läsnä, ottaa kopin.  

Me hankkeen tyypit tiedetään, että elämä voi yllättää. Voi jäädä yksin, tai tuntua ettei ole niitä läheisiä, tai tukiverkkoa.  

Joukossakin voi olla yksinäinen. Eteen voi tulla asioita, jotka tuntuvat ihan liian suurilta. Ainakin, että jaksaisi kaiken yksin.  

Osin siksi, tämä OK-hanke on olemassa. Sinun apunasi, löytämässä oikea polku.  

Ettei kukaan jäisi yksin.  

Tervetuloa mukaan meidän yhteiselle matkalle, vanhemmuuden labyrintissa.  

Heini, Eeva ja Tina