En ikinä unohda hetkeä, jona korkeasti koulutettu, yhteiskunnallisesti kaikin yleisesti hyväksytyin mittarein menestynyt ystäväni kertoi ääntään madaltaen tuttavastaan. Hänen mielestään tätä tuttua kuvasi parhaiten se, että "sillä on

Arki, koulu, syksyyn siirtyminen, velvollisuudet - sieltähän ne vyöryivät gnulauman tavoin. Päättömän määrätietoisesti ryskyttäen. Piiloon ei pääse! Nyt ryhtiä. Kesällä on nimittäin unohtunut niin kello kuin rutiinit. Oi,

Toukokuun loppu. En ehkä ole ainoa vanhempi, joka alkaa vähitellen uskoa, että valoa tunnelin päässä on. Ihan pian jo kesäkuu! Toisaalta, siellä voi olla ne

Pienet lapset, oma koti, hyvä parisuhde, kotiäitiys, matkustelua… näin elämäni tulisi ruuhkavuosissa menemään. Haaveilin aina äitiydestä, jossa näin itseni kahvittelemassa äitikavereiden kanssa pikkuisten tuhistessa rattaissa.

Olin varma, etten löydä elämäni tarkoitusta. Tai että tajuaisin sen vasta kuolinvuoteella, kun on jo myöhäistä. Toisin kävi! Löysin vastauksen aivan tavallisena päivänä. Se kiteytyy pariin

”Oikein hyvää huomenta, ja tervetuloa. Kaikki eivät vielä tunne toisiaan hyvin, joten tehdäänpä alkuun tällainen toiminnallinen tutustumisharjoitus! ” ”EI, ei voi olla totta-taas joku harjoitus?” Tuttua?

Uudessa on jotakin mahtavaa. Luin jostakin, että jokaisen tulisi omata taito uskoa uuteen alkuun, ottaa se vastaan. Uudessa on toivoa, voimaa, loputtomia mahdollisuuksia. Alku on yksi

Tänään, 16.4.2019 alkaa uusi aika, #OK-aika.   Otetaan Koppi-hanke starttaa.   Me ollaan vanhemmuuden puolella, on se vanhemmuus sitten biologista, tai jotain ihan muuta.   Yhtä tärkeitä ovat, joka tapauksessa.   Me ollaan avun hakemisen